Parina päivänä ollaan agilityä treenattu:

Nose touchia ja keppejä lähinnä otettu. Edistystä on havaittavissa, joten täytyy kummassakin lisätä taas vaikeusastetta. Kontaktilla voin jo olla sivussa. Muutaman kerran Tete on itsekseen mennyt a:n alastulolle odottamaan jos palkkaa tulisiHymyKotona nose-toucheilu on jäänyt lähes olemattomiin, täytyykin ryhdistäytyä ja tehdä asialle jotain. Kepeillä löytyy jo melkein oikea rytmi. Olen ottanut kulmia enemmän kun Tete hakee jo paremmin sisäänmenoa eikä rynnistä vaan sivusta lelun luo. Yhden kerran kokeilin ottaa yhden sivuverkon irti ja Tete meni sen välin ekan kerran oikein. Seuraavat kerrat ei sitten onnistuneetkaan joten on ehkä vielä liian aikaista irrottaa verkkoja.

Vähän kokeiltiin myös putkikulmia. Hyvin lähtee kaukaantakin, lelupalkka odottamassa putken päässä. Takaaleikkausta treenattiin yhdellä esteellä. Meni ihan ok, sain onnistumaan jopa niin että lelu ei ollut valmiiksi maassa. Arvoisa raati oli sitä mieltä että en saa pysähtyä takaaleikkauksessa, pitää ajaa koiran päälle vahvemmin. Ja pentu-ohjaus pitää lopettaa...Tetehän on jo isompi kuin Touho joten miksi sitä ei voi ohjata ihan normaalisti. Liian usein mulle jää pentu-ohjaus päälleHuuto

Saatiin myös hyvää häiriötreeniä kun treenikavereiden koirat toimivat häiriökoirina Tetelle. Ei onneksi pahemmin alkanut tuijottaa muita, mutta jos sille antaa tilaisuuden niin varmasti alkaa kytätä.