Tiistaina käytiin pitkästä aikaa seuran tokotreeneissä. Ensin kävin juoksemassa 23 minuuttia (parannusta 2 minuuttia edelliseen aikaanSilmänisku) ja hallilla ennen tokoa otin Teten kanssa muutaman a: kontaktin. Ei valittamista, meni kuten pitääkin.

Teten kanssa mentiin mölliryhmään, kun Touhokin oli mukana ja menin sen kanssa jatkoryhmään. Tete meni ihan ok, ei tuijottanut juurikaan muita koiria. Tosin Saria se tuijotti lähes koko ajan, kun Sari oli kouluttajanaNauru Eipä sen kanssa oikein muuta voinut tehdä kun paikalla istumista, kontaktin ottamista ja sivulle tulemista, mutta oli ihan hyvää siedätystä olla vieraiden koirien joukossa. Seuraamista vähän kokeilin, mutta ei oikein sujunut. Tetelle sai koko ajan olla huomauttamassa edistämisestä. Lopuksi tehtiin koiran käsittelyharjoitus, mistä Tete ei tykkää yhtäänCool 

Touho meni myös ihan kivasti ja tykkäsi tokoilla. Kai siitä saisi vielä kisakoiran jos jaksaisi treenataNauru

Tete pääsi (omasta mielestään joutui) tänään Mirkan käsittelyyn. Keskiselästä ja takapäässä ristiluun kohdalta oli ollut vähän jumissa, mutta ei onneksi pahasti. Etupäässä ei ollut mitään. Saatiin ohjeeksi vahvistaa syviä lihaksia.

Ilmoitin Teten Helsinkiin kisoihin 7.11Yllättynyt Emme juurikaan treenaa ennen sitä, mutta eihän tässä enää ihmeitä pysty tekemään. Kasvatetaan vaan molempien kuntoaCool