Tete on nyt leikattu (sterilisaatioleikkaus) ja toipuminen alkanut. Tosi hyvin on kaikki mennyt. Olen vaan yöksi laittanut kaulurin. T-paita-viritelmää pidän muuten jonkun verran, tosin Tete oli ekana yönä sen onnistunut jotenkin saamaan pois, onneksi oli kauluri kuitenkin päässä. Pari kertaa vähän yritti nuolla haavaa, mutta komensin niin ei sen jälkeen ole edes yrittänyt. Onneksi Tete on sopeutuvainen ja kiltti niin eiköhän tässä alkuviikot hyvin pärjätä. Ainakin toistaiseksi on tyytyväisenä suostunut makoilemaan sisällä. Ulkona oli nähtävissä piristymisen merkkejä kun hihna alkaa kiristymään ja varikset kiinnostamaan. Sohvalle ja sängylle se hyppäsi kun en huomannut. No, kaipa se itse tietää mitä pystyy tekemään. Eläinlääkäri kertoi erään bc:n karanneen lampaille seuraavana päivänä leikkauksesta eikä käynyt mitään. Yritämme kuitenkin hieman varovaisempia ollaSilmänisku

Tässä on noussut pikkuhiljaa kisakuume. Touhon viimeisestä startista alkaa olla kohta jo vuosi. Jos kaikki menee leikkauksesta toipumisen kannalta hyvin niin mennään tänä vuonna kisaamaan. Kai me ykkösluokan radoilla voidaan jotenkin pärjätä kun ei tarvi kääntyillä niin paljonCool